Pikkususi jo syntyessään

Teemapolku Etikasta lieronlantaan ja biohiileen  

Humalan (Humulus lupulus) tieteellisessä nimessä lupulus tarkoittaa pientä sutta, koska humala kiipeää muiden kasvien yli tukahduttaen hennommat kasvit. Alkulassa kasvavasta humalasta otettua humalanäytettä on tutkittu Luonnonvarakeskuksessa (Luke) ja sen on todettu olevan geneettisesti ainutlaatuista pohjoismaista villihumalaa. Sitä lähinnä ovat liettualainen ja norjalainen villihumala.

Humalaa on viljelty olutta varten jo kauan. Ruotsin vallan aikana 1734 säädettiin laki, jonka mukaan humalaa on viljeltävä jokaisessa talossa sakon uhalla. Humala on vähään tyytyvä kasvi. Se kasvaa nopeasti reheväksi ja sitä onkin kotipuutarhoissa viimeiset vuosikymmenet käytetty erityisesti koristekasvina lähinnä näkö- ja tuulensuojana. Mutta humala ei ole pelkästään koristekasvi. Sen kypsiä mutta ei vielä ruskettuneita kukintoja eli käpyjä voi kerätä ja käyttää kuivattuina rauhoittavana iltateenä.  Keväisin humalan nuoria versoja voi syödä parsan tavoin tai käyttää salaateissa. Myös oluen ja sahdin valmistuksessa on perinteisesti käytetty humalan käpyjä hyvän aromin ja paremman säilyvyyden aikaansaamiseksi.

Humalan sitkeä varsi soveltuu vaikkapa kranssin pohjiksi. Kuitua on ennen käytetty myös köysiin ja kankaisiin.

Alempana rinteessä on vanhan sepän pajan kiviperustukset, jotka ovat peräisin 1600-luvulta. Vieressä on asuinrakennuksen kivijalka. Vanhat Alkulan alueen kivijalat saavat maininnan ”muu muinaisjäännös” uudessa kaavassa (2025) mikä on hyvä asia alueen säilyttämisen ja virkistyskäytön kannalta. Lähistöllä on sijainnut myös tuulimylly, mutta sen tarkkaa sijaintia ei tiedetä.

EN LITEN VARG REDAN FRÅN FÖDSELN

Temastig Från ättika till maskgödsel och biokol

Humlets (Humulus lupulus) vetenskapliga namn betyder den lille vargen, eftersom humlet klättar över andra växter och förkväver de spädare.  Ett provexemplar av den humlesort som växer på Alkula har undersökts av Naturresursinstitutet (LUKE) och konstaterats vara en genetiskt unik sort av nordisk vildhumle. De genetiskt närmaste sorterna är en litauisk och en norsk vildhumle.

Man har länge odlat humle för ölframställning. Under den svenska tiden stiftades en lag 1734 som stadgade att man måste odla humle på varje gård  vid hot om vite. Humle är en anspråkslös växt. Den blir snabbt frodig och har under senare årtionden börjat användas i trädgårdar som prydnadsväxt och då närmast som skydd för insyn  eller vindskydd.  Men humle är inte enbart en prydnadsväxt.  De mogna, ännu ej bruna blomställningarna eller kottarna kan man samla in och torka samt använda dem som lugnande kvällste.  Om våren kan man äta de unga skotten som sparris eller i sallader.  Även för tillverkning av öl- eller den traditionella finska drycken sahti har man använt humlekottar för att uppnå en bätt hållbarhet och arom.  Den sega stammen på humlen kan användas som stomme då man tillverkar exempelvis kransar. Tidigare har fibern använts både till rep och tyger.

Längre ner längs sluttningen ligger stengrunden till den gamla smedjan från 1600-talet. Bredvid finns stenfoten till en bostadsbyggnad.  De gamla stenfötterna har fått benämningen ”övrig fornlämning” i den nya planen (1925),

vilket är bra med tanke på markens bevarande som friluftsområde. I närheten har det funnits en gammal väderkvarn men man känner inte till dess exakta placering.